lauantai 26. huhtikuuta 2014

25. Kuinka mä susta tykkään.



***

 Shanna käveli ripein askelin pitkin tyhjiä koulun käytäviä. Tietenkin hän oli myöhästynyt bussista heti ensimmäisenä päivänä loman jälkeen.
Shanna koputti kaksi kertaa luokan oveen ja odotti, kunnes kuuli opettajan huutavan sisään.
 Iäh. Tietenkin heillä oli matematiikan tunti heti aamusta, Shanna ajatteli nähdessään opettaja Barryn.
 - Kas. No viitsihän se Shannakin vaivautua tänään tunneille asti, Barry sanoi sarkastisella äänellä ja Shanna irvisti tapansa mukaan.
 Kaikki olivat niin syventyneitä papereihinsa, ettei kukaan edes vilkaissut häntä.
 Julia kyllä sai pienen sätkyn kun Shanna istahti hänen viereensä.
- Mitä hittoa! Siis mitä? Julia töksäytti kun näki ystävänsä uuden lookin.
 - No siis. Vaihtelu virkistää vai mitä? Shanna sanoi ja virnisti varovasti.
 - Mitä sulle on oikein loman aikana tapahunut?
- Ei mitään. Kaipasin vaan muutosta. Häiritseekö tää sua?
 - No joo. Sä et oo yhtään oma ittes. Mut, omapa on asias jos tykkäät olla noin, Julia vastasi päätään pyöritellen.
- Keskitytääs sitten taas. Osaako joku ratkaista sivulla 16 olevan tehtävän?
- No mitä sä teit lomalla? Olitko sä vaan siellä hotellissa? Julia jatkoi hiljaisempaan ääneen. 
- Joo, siellähän mä vaan.
 - Kotiläksyksi tulee tehtävät 4 ja 8, Barry sanoi ja muutkin oppilaat rupesivat heräilemään horroksestaan.
 Muiden lähdettyä luokasta Sabrina kaivoi repustaan jotain ja asteli Shannan ja Julian pöydän luokse.
- Miks näytät noin kiihtyneeltä? Julia kysyi.
Sabrina läsäytti pöydälle kolme nuorten lehteä ja katsoi tiukasti Shannaa.
- Selitä!
- Ai mitä?
- Katso sivu 16, Sabrina käski.
 Shanna henkäisi järkytyksestä kun näki hänestä ja Nickistä otetun valokuvan.

"Suosittu teinitähti on nähty Bridgeportissa. Kuka onkaan tämä nuori punapää, joka on nähty Nick Monreyn seurassa karaokekuppilassa. Voisiko olla, että sinkuutta julistava nuorukainen on vihdoin löytänyt rakkaan vierelleen?"
 - Siis mikä tää on? Eiks toi oo se laulaja, Julia töksäytti ja katsoi Sabrinaan.
 - No on! Ja toi on Shanna! Kerro mitä on tekeillä.
 - Ei mitään oo tekeillä. Me tavattiin kerran ja käytiin laulamassa yhdessä. Ei mitään sen kummempaa, Shanna sanoi vähätellen.
 - Mä oon siis niin kade! Ja ei muka mitään oo tekeillä? Just joo, kaikkihan sitä Nickin kanssa pääseekin laulelemaan.
 - Se tyyliin pakotti mut. Ei mua ois ees kiinnostanu, Shanna tuhahti.
 - Ai ei muka kiinnostanu. Mä en niin tajuu sua. Eikait mitään tapahtunu?
 - Mitään ei tapahtunut. Rauhoitu, voit kuolata edelleenkin ihan rauhassa sitä, Shanna huokaisi ja nousi.
 - Missä te sit tapasitte? Sabrina kysyi.
- Hotellilla. Olin siellä töissä ja se oli majottunu sinne. Mä en oikeesti jaksa keskustella tästä. Ok?
 - Mut..
- En puhu tästä! Shanna tiuskaisi ja marssi luokasta ulos.
- Oota nyt vähän! Tulisit sä koulun jälkeen meille? Julia kysyi juostuaan Shannan perään.
- Kait mä voisin tulla.
- Kerrotko sit kaiken.
- Joo.

***

 Koulun jälkeen tytöt suuntasivat Julian kotiin ja siellä Shanna selitti kaiken ystävälleen.
 - Ja nytkö sä niinku oot rakastunut siihen? 
 - Kait, Shanna vastasi empien.
- Ja se ei sit ollukkaan sellanen ylimielinen? Julia kysyi.
 - No oli se ehkä vähän. Mut mul ei oo pitkään aikaan ollu niin hauskaa ja mä yllätyin niin ihan tosissaan kun se suuteli mua. Siis mä vaan totesin, et: " Sä suutelit mua." Ja se vaan, et "niin tein", Shanna sanoi ja imitoi häntä ja Nickiä.
- Arvaa mitä meiän pitää nyt tehä?
- No mitä? Shanna ihmetteli.
- Meiän pitää ruveta saamaan sun blogia esille, et sust tulee tunnettu ja tapaat sen taas!
- Oot muuten niin oikeassa. Autatko sä mua?
- Takuulla. Sun pitää kirjoittaa uusii tekstei ja sit taltioidaa ne.

***
 Talvi muuttui kevääksi ja tytöt hengailivat melkein joka päivä toistensa luona. Shannan pää tursusi laulujen sanoja kun hän vain ajattelikin Nickiä. Valitettavasti pojasta ei ollut kuulunut mitään, mutta ei Shanna sitä oikeastaan ollut odottanutkaan.
 - Ootko valmis? Mä kuvaan nyt, Julia kysyi kun Shanna asettui mikrofonin taakse. He olivat saaneet luvan lainata Julian serkun bändikämppää.
 - Joo, Shanna vastasi ja alkoi laulamaan täysin erityyppistä laulua kuin olisi koskaan kuvitellut laulavansa. Shannan tyyli oli muuttunut rajusti Nickin jälkeen vaikka tyttö ei sitä suostunut myöntämäänkään, mutta kaikki muut sen huomasivat.
 - Susta tykkään, Shanna lauloi.
 Julia lopetti kuvaamisen ja työnsi kännykkänsä takaisin farkkujensa taskuun.
Hän huokaisi harmistuneena, koska tunsi menettäneensä parhaimman ystävänsä. Toki he olivat ystäviä, mutta Shanna ei enää puhunut mistään muusta kuin Nickistä ja siitä kuinka halusi laulajaksi. He olivat niin erilaisia. Mutta Julia jaksoi odottaa, että tuo tuntematon tyttö, muuttuisi takaisin omaksi itsekseen.
- Tunteeni laulan...

~

Uusi osa täällä. Anteeksi, tää on tosi laiskasti tehty osa. Lupaan petrata, mutta halusin saada teille ulos uutta osaa, koska tiiän et saattaa taas vähän venähtää.
Mutta tällänen tää oli.

:)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

maanantai 14. huhtikuuta 2014

24. Haluan sun palaavan.



***

Loman lopussa


 - Minulla oli aika kampaajalle.
 - Millä nimellä?
- Shanna Beat.
 -Voitkin tulla samantien.
 " Nyt sitä mennään."
Parin tunnin päästä Shanna astui täysin uudistuneena kamaajalta ulos.

***
 - Mitä sinulle on tapahtunut? Tomi kysyi hämmentyneenä kun Shanna saapui kotiin.
 - Kävin kampaajalla. Mitäs pidät?
 - Ihan nättihän se on. Pitikö sinun silti värjätä se?
- Piti! Nyt puhaltaa uudet tullet isä.
 - Vai niin. Minä ostin sinulle jotain.
 - Eikait vain! Shanna hihkaisi innoissaan.
- Mene katsomaan, se on huoneessasi.
Shanna juoksi huoneeseensa isä perässään.
 - Sä ostit sen! Kiitos, Shanna hihkaisi ja pomppasi isänsä kaulaan.
 - Onko se oikean värinen?
- On, se on ihana. Kiitos isä.
 - No pidä hauskaa. Minä lähden tästä töihin.
- Heippa!
 Oven sulkeuduttua Shanna kääntyi katsomaan seinällä olevia uusia julisteita. 
- Sä niin kuulet musta vielä, Shanna mutisi Nickin kuville.
 Shanna käännähti uuden laitteensa puoleen ja valitsi kappaleen, jota hän ja Nick olivat laulaneet alkuviikosta.
 Vahva kaunis ääni raikui Beattien talossa.
- Sä et pääse mua karkuun, Shanna lauloi.
 - Vau! Saanko mäkin, Hilary huudahti kun asteli koputtamatta sisään.
 - Et, mene pois.
 - Sä et ikinä tee mun kanssa mitään, Hilary tuumasi apeana.
 - No okei sit. Mut älä tiputa sitä, Shanna myöntyi ja tyrkkäsi mikrofonin siskonsa käteen.
- Oikeestikko?
- Joo, sä saat päättää laulun.
 Hilary valitsi yhden Nickin kappaleista ja Shanna tunsi piston sisällään.
 - Sä oot niin hyvä, Hilary huokaisi kun kuunteli siskonsa ääntä.
- Susta tulee yhtä hyvä, se on geeneissä, Shanna naurahti.
 - Mulla on nälkä, Hilary ilmoitti ja lähti.
Oven sulkeuduttua Shanna huokasi. 
Hänestä ei varmasti tulisi samallaista huokailevaa aivotonta teiniä niin kuin muista luokan tytöistä, Shanna päätti.
Mutta muutos oli jo tapahtunut, pian Shanna saisi huomata olevansa samanlainen tavallinen teinityttö niin kuin muutkin.
 Masentuneena Shanna meni suihkuun ja yritti olla ajattelematta Nickiä.
 - Miksi sinä olet mennyt värjäämään hiuksesi? Siiri ihmetteli kun Shanna ilmestyi keittiöön.
 - Vaihtelu virkistää. Etkö pidä?
- Ne ovat oikein nätit, Siiri vastasi.
 - Etkai sinä syö jäätelöä iltapalaksi!
- Ostin tämän itse, eli saan syödä!
- Ei se noin mene. Ota jotain suolaista ensin.
- En.
 - No kerroppas mistä tämä muutos tuli?
- Miten niin? Halusin vaihtelua, Shanna vastasi.
 - Mm. Taisit ihastua siihen poikaan hotellilla?
- Kuvittelet vain! Vaihtelu virkistää, Shanna kivahti.
 - Vai niin. Mene sitten pesemään kunnolla hampaasi tuon annoksen jälkeen.
 - Joo, joo.
 Shanna heitti tyhjän jätskiastian kierrätysastiaan ja asteli vessaan.
Mitähän Julia huomenna sanoisi kun näkisi hänen uuden tyylinsä? Shanna mietti hampaita pestessään.
Kello oli vasta yhdeksän illalla kun Shanna kömpi sänkyynsä. Huomenna alkaisi taas koulu.

~

Tää osa oli nyt tämmönen, mutta koettakaa kestää.

:)